sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Ristikukkula - todellinen nähtävyys kun osaa katsoa

Ristikukkula - maailmanperintöä!

Teksti ja kuvat: Markus Lehtipuu


Liettuan profiili on hurjassa nousussa, ja Suomalainen Matkaopas on täyttä vauhtia päivittämässä uutta painosta. Niinpä kävin tutkimassa Ristikukkulan nykytilanteen (josta aikanaan opaskirjassa) mutta parasta oli tilaisuus keskittyä yksityiskohtiin. Tämä oli aikataulullinen syy - olin mukana skandinaavialaisessa matkailutoimittajien ryhmässä. Opas oli myöhässä, jolloin oli hyvin aikaa lähteä valokuvaamaan. Ja valokuvattavaa todellakin riitti.


Yhtäkkiä virolaiset karauttivat paikalle Cadillakilla, huomaa rekisterinumero!


Samaan aikaan toisaalla oli koululaisten ryhmä marssimassa kohti Ristikukkulaa.


Juoksin nopeasti ryhmän perään. 


Ryhmä oli marssinut pitkään, hyvinkin peninkulman läheisestä Siauliain kaupungista.


Ennen ryhmää paikalla oli meksikolaisia.


Selfiet ovat kova sana Meksikossa(kin).


Kun kerran sille tielle lähdettiin... 


... niin sitten otettiin yhteisselfie. Käteni näkyy oikeanpuolimmaisesta vihreästä linssistä.


Meksikolaiset ryhtyivät katsomaan muutakin kuin itseään...


Ristejä on kaikenlaisia.


Isoja ja pieniä




Liettua on katolinen maa ja Ristikukkula on ennen muuta katolinen, mutta ei täysin eikä ihan oikeaoppisesti.


Alue on yllättävän laaja ja tutkittavaa riittää.


Yksityiskohtia riittää.


Sukeltava Jeesus?


Ruosteinen risti


Puuta ja keramiikkaa.


Kärsivä Jeesus hukkumassa puuristien keskellä.


Kaikkien ristien keskeltä näkyy isoja puupatsaita.


Itse asiassa juuri isot puupatsaat ovat arvokkainta kulttuuriantia ja syy miksi Ristikukkula on Unescon maailmanperintölistalla.


Mummo ristien keskellä.


Toinen mummo portaiden juurella.


Kielto on ehkä yllättävä => Ristikukkulalla ei siis saa palvoa tai rukoilla ollenkaan! Tämän taustalla on ahtaus, eli jos useampi ihminen olisi yhtä aikaa rukoilemassa, ei alueella mahtuisi liikkumaan ollenkaan.


Toinen kielto on enemmän kuin looginenn - Ristikukkulalla on ollut useita tulipaloja, ja silloin ovat uhattuna myös ikivanhat puuveistokset.


Sotien aikaisia uhreja muistava kyltti ristien keskellä.


Auto-onnettomuudessa kuolleita uhreja muistaen...


Vain päiviä ennen käyntiämme oli paikalla käynyt norjalainen kollegaryhmä.


Italialaiset osallistuivat Baltian ilmasuojeluun Liettuan ilmatilassa, ja kävivät äskettäin jättämässä ristin Ristikukkulan juurelle.


Myös puolalaiset ovat osallistuneet Liettuan ilmapuolustukseen, jäljelle jäi risti.


Ruotsalaiset jättivät ristin muistellen Estonian uppoamista.


Koko alueen edessä on iso risti. Se muistuttaa paavin vierailusta.


Vuoden 1993 paavin vierailusta jäi englanninkielinen muitstolause.


Monessakin mielessä Ristikukkula pysähdyttää.


Liikuttava madonnapatsas.


Kahdesta oksasta tehty risti on tehty väännetty ihan rautalangasta,


Kaksi lyijykynää muodostaa ristin.


Vanhemmat ristit alkavat jo lahota.


Liettualla on pitkät perinteet puuveistoksissa, ja Ristikukkulan vanhimmat ristit ovat arvokkaita taideteoksia.


Liettualaiseen perinteeseen kuuluu ainutlaatuisia yksityiskohtia. Kristus on yleensä vanha mies.


Tämäkään rakennelma ei vastaa yleistä kristillistä perinnettä.


Liettualainen Kristus on käteensä nojaava vanhus. 


Naishahmo.


Vanha puuveistos




Ristejä tulee koko ajan lisää. Suurin osa näistä risteistä on alle vuoden vanhoja.


Ristikukkula ei ole pelkästään historiallinen kuriositeetti. Paavi vihjasi vuonna 1993 Ristikukkulan olevan turhan irrallinen paikka. Kesti seitsemän vuotta. Siitä lähtien Ristikukkulan naapurissa on toiminut fransiskaaniluostari.


Luostarin kappelista avautuu suora näkymä ristikukkulalle. 


Ristikukkula tekee vaikutuksen, jos malttaa viettää siellä aikaa ja katsoa hieman tarkemmin.

* * *

Tämä on Suomalaisen Matkaoppaan Liettua-blogi.

Kotisivumme on täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti